WebJul 5, 2010 · Pistokkaan ottaminen ruususta, ohjeet. Ruusun lisääminen. Kuva: Filmiteollisuus. Kirjoittanut: Yle. Julkaistu 05.07.2010 - 11:07. Päivitetty 28.07.2011 - 14:25. Kasvinharrastaja ja erityisesti pohjoisten kasvien asiantuntija Matti Kulju kasvattaa muun muassa kotimaisia pensasruusuja. Matti Kulju on perehtynyt erityisesti myös kasvien ... WebApr 28, 2024 · Mustaherukan lisääminen pistokkaista. Meillä on erilaisia vanhoja marjapensaita pihassa. On karviaisia ja punaisia-, valkoisia- ja mustia herukoita. Varsinkin mustaherukoiden marjoissa on isot makuerot. Osa on tosi happamia ja marjat pienehköjä, eikä ollenkaan hyviä, mutta osa niistä on ihan mahdottoman herkullisia.
Pistokkaat – helppoja vinkkejä ruukkukasvien lisäämiseen
WebMay 11, 2024 · Tämä on tärkeää, sillä juuri noihin l ehtihankoihin kehittyy uudet juuret. multa / kasvatusnappi, johon pistokaan laitat, kannattaa kastella etukäteen, ettei multa valahda pistokkaan laittamisen jälkeen pois lehtihangan ulottumattomiin. Jos näin käy, niin pistokas kuolee hyvin pian, kun se ei pääse juurtumaan multaan. WebKasvien lisääminen pistokkaista. Haaveiletko upeasta kukkapenkistä täynnä näyttäviä verbenoita tai ihanasti tuoksuvia laventeleja? Ottamalla pistokkaita hyvinvoivasta … seize or sue saskatchewan
Esittelyssä Philodendron White Knight – HULLUNA
WebFeb 20, 2012 · Monia tuttuja huonekasveja voi lisätä jakamalla. Kasvin lisääminen onnistuu, kun valitsee lajille sopivan menetelmän. Kasveja voi lisätä pistokkaista tai jakamalla niiden juurakon. Näin yhdestä emokasvista saadaan yksi tai useampi uusi taimi. Taimia kannattaa monistaa alkukeväällä, kun kasvien lepokausi päättyy. WebPelargonia voi lisätä ottamalla siitä pistokkaita. Istuta pistokkaat heti leikkauksen jälkeen ja huolehdi kastelusta, niin ne lähtevät pian kasvuun.www.meill... WebJul 31, 2024 · Istuta herukat vettäläpäisevään ja kuohkeaan maahan. Suosi kohopenkkiä, jos maa on savipitoista. pH 6–6,5. Herukan kasvupaikka Suurimman sadon herukat tekevät auringossa. Kohtuullinen tuulisuus vähentää herukan sienitauteja. Herukan lannoitus Melko niukka peruslannoitus kompostimullalla tai kompostoidulla lannalla sopii parhaiten … seize information